top of page

Smileys

Jäsenluku n. 120, ollut pystyssä 8 vuotta

 

Hymypoikana tunnetun mielenvikaisen öykkärin johtama jengi koostuu pääasiallisesti rankemman asteen anarkisteista, narkkareista sekä sekopäistä. Smileys -jengissä vallitsee vapaa kasvatus eikä siellä ole lähestulkoon ollenkaan sääntöjä; jengiläiset saavat tehdä mitä lystäävät, missä lystäävät ja milloin lystäävät ilman rajoitteita. Pääsääntö on vain pitää helvetin hauskaa keinolla millä hyvänsä. Jokainen kuitenkin ottaa vastuun omasta nahastaan, sillä Hymypoika ei ole tunnettu omiensa puolustamisesta. Vapaa meininki sekä säännöttömyys kostautuvatkin yleisinä jenginsisäisinä kahakoina, jotka pahimmillaan voivat yltyä jopa jonkun kuolemaksi. Smileysissä ei luottamusta paljoa löydy edes omien kesken, sillä kuka tahansa saattaa jopa kirjaimellisesti puukottaa selkään ihan vain silkasta huvista. Vallanriisto on myös yleinen tapahtuma, mutta harva kuitenkaan uskaltautuu nousemaan Hymypoikaa vastaan. Kaunaa ei kuitenkaan sekopäätovereille yleensä kanneta, sillä hauskanpito on kaiken a ja o. Smileys tunnetaan väkivaltaisuudestaan, sekopäisyydestään sekä hallitsemattomuudestaan. Smileysien tunnusmerkki on keltainen hymynaama veritahralla, ja pukeutumisessaan he suosivat kirkkaita värejä sekä räyhäköitä vaatteita.

 

Liittyminen

 

Smileysiin liittyminen on jo itsessään niin puistattava sekä sairas riitti, että pelkästään jo se onnistuu taatusti saamaan kaikki vähääkään järkeä tai itsesuojeluvaistoa omaavat pysymään kaukana koko jengistä. Liittymisrituaalia kutsutaan Onnenpyöräksi aivan syystä: jengiläiset kokoontuvat tiiviiksi ympyräksi liittymishaluisen ympärille, jättäen tälle tarpeeksi tilaa liikkumiseen. Paikalle roudataan suurikokoinen, tivoleista tuttu onnenpyörä jonka numerot on korvattu erilaisilla tehtävillä. Onnenpyörää pyöräytetään rivakasti, ja minkä tehtävän kohdalle se sattuukaan pysähtymään on liittyjän se suoritettava. Tehtävät vaihtelevat joukkohakkaamisesta kaksintaisteluun, julkisesta nöyryyttämisestä seksuaalisiin tai vähintäänkin perversseihin toimiin jengin edessä, tai itsensä vahingoittamisesta lähes mihin tahansa vastaavaan toimeen jota harva täysjärkinen edes harkitsisi tekevänsä. Voittaminen tai täydellinen onnistuminen on tehtävissä toisarvoista – niin kauan kuin liittyjä viihdyttää jengiä ja toivon mukaan myös itseään, on mukaan pääseminen erittäin todennäköistä. Tuomio liittymisestä suoritetaan kovaäänisellä huutoäänestyksellä.

 

Jengiin voi liittyä ainoastaan +18-vuotiaat hahmot!

 

Motiivit ja pyrkimykset

 

Smileysin keskeisin sekä samalla myös tärkein idea on pitää hauskaa kaikilla mahdollisilla rajoja rikkovilla tavoilla. Heillä ei oikeastaan hauskanpidon ohella ole minkäänlaisia muita pyrkimyksiä – kaikki asiat tehdään vain ja ainoastaan mielihyvähakuisesti, olivat ne sitten toisten jengiläisten hakkaamista, uusien alueiden valloittamista tai kaupungin terrorisointia. Mutta mitä muuta voisi sekopäiden täyttämältä joukolta odottaakaan?

Hierarkia

Johtaja:

 

Narri:

 

 

 

 

Harlekiinit:

 

 

 

 

 

Riiviöt:

 

 

Haaskat:

Hymypoika (Pelaaja: Peurankasvo)

 

Ns. ”kakkosmies”, johtajan leikkikalu sekä henkilökohtainen retuutuslelu. Samalla kuitenkin myös henkilö joka hoitaa johtajan asioita mikäli tätä ei kiinnosta/tämä on liian piripäissään. Narri saattaa vaihtua jopa vartissa hetken mielijohteesta – ei ole siis pysyvä asema.

 

Juoksupojat, likaisien hommien hoitajat. Hankkivat jengille huumeita sekä käyttötavaraa, ja houkuttelevat uusia jäseniä liittymään. Yleisiä leikkitovereita, joihin kannattaa olla hyvissä väleissä mikäli mielii saada mömmöjä tai tavaraa. Tietävät parhaat apajat, eivätkä ole ihan helpolla kertomassa niitä muille.

 

Tavallisia jengiläisiä, joita on kaikkein eniten. Tekevät mitä milloinkin lystäävät ja riivaavat Haaskoja.

 

Alempiarvoisimmat, vasta liittyneet jäsenet. Haaskoja retuutellaan, heidän päälleen poljetaan ja heillä kirjaimellisesti leikitellään. Haaskojen tulee itse ansaita paikkansa jengissä, ja yleensä he jonkin ajan kuluttua ”kohottautuvat” normaalien jengiläisten tasolle. Yleensä.

 

 

bottom of page